Kirkko käyttää paljon rahaa pappien ja uskonnollisten koulutukseen. Seminaarista tai luostarimuodostelmasta täydennyskoulutukseen työpajoihin ja retriitteihin uskolliset tietenkin kantavat kustannukset. Mitä uskolliset saavat oikeudenmukaisuudessa vastineeksi?
seminaarikoulutuksen kustannukset ovat huomattavat. Huone, ruoka ja lukukausimaksu ovat kuulemma 40 000 dollaria vuodessa seminaarilaista kohti. Tuo summa veloitetaan hiippakunnalta; se ei sisällä Seminaarien saamia erilaisia lahjoja ja apurahoja, ja se on verrattavissa yksityisen korkeakoulun kokonaiskustannuksiin.
tyypillisen viiden vuoden muodostamisjakson aikana pappisseminaarin kouluttaminen maksaa 200 000 dollaria. Kun otetaan huomioon niiden seminaarilaisten määrä, jotka jättävät koulun kesken matkan, naimattoman papin kouluttamisen tosiasialliset kustannukset nousevat. Hyvä arvaus muodostelman liukuhihnan päässä olevan Priestin hinnaksi laadunvalvonnan hylkäysten jälkeen tulisi jotain 250 000 dollaria, todennäköisesti enemmänkin.
en ole tehnyt laskelmia sisarten (ja veljien) muodostamiseksi, eikä luku välttämättä ole yhtä suuri, ellei vastaavaa korkeakouluopetusta lasketa mukaan. Mutta huone-ja lautaosan on oltava huomattava, ja keskeyttämisprosentti lisää tosiasiallista lopullista hintaa uskonnollista kohden.
(saatat ajatella, että pappien ja nunnien alentaminen taloustilastoihin on sopimatonta ja vulgaaria, mutta kun ajattelen veljenpoikaani, joka tukee vaimoaan ja neljää lastaan kolmella työllä, papeille ja uskovaisille voisi vain olla hyödyllistä tunnustaa kirkon hänelle ja muille hänen kaltaisilleen asettama taloudellinen taakka.)
kun perustamisen kokonaiskustannuksiin lisätään pappien tai sisarten täydennyskoulutuskustannukset yliopistoissa-erityisesti Roomassa, Ikuisessa kaupungissa-ja ”tuotteen” kokonaiskustannukset jatkavat nousuaan. Meidän ei tarvitse jatkaa tätä tiukkaa (joskin epämiellyttävää) analyysiä, mutta toivon, että asia tehdään hyvin selväksi. Uskolliset – myös ahkera veljenpoikani – maksavat huomattavan summan papeistaan ja uskonnollisista. He ansaitsevat vastinetta kovalla työllä ansaituille rahoilleen.
tämä kysymys tuli mieleeni erään äskeisen ulkomaanmatkan aikana, jolloin olin määrätty pappi messuun. Joiltakin osin se oli minulle melkoinen pönötys. Noin 500 dollaria lukuun ottamatta muut kiertueen jäsenet kattoivat kuluni. (Mielestäni se oli oikeudenmukainen vaihto, vaikka. Ulkonäöstä huolimatta tällaiselle papille tehdään vakavaa” ajallaan ” pastoraalityötä. Siksi en häpeile.)
kiertueella oli myös iäkäs Nunna. Hän ei näyttänyt nunnalta eikä odottanut tulevansa puhutelluksi nunnana, eikä hän myöskään pukeutunut nunnaksi (ellei nunnilla ole nykyään säännönmukaisesti lenkkareita ja urheilullisia verkkareita.) Hän puhui kuitenkin kuin Nunna pettäen vuosien muodostelmat, työpajat ja retriitit. Me alalla työskentelevät tiedämme: hän puhui uskonnosta ja liturgiasta. Toivoin, että asiat sujuisivat hyvin ja niin melkein kävikin.
mutta kierroksen lopussa kuulin sisaren puhuvan parille nuoremmalle turistille. Sister selitti, että kirkon tulevaisuus olisi avoin niille, jotka erosivat ja menivät uudelleen naimisiin, jotta kaikki saisivat uuden mahdollisuuden epäonnistuneen avioliiton jälkeen. (Aiemmin olin päättänyt navigoida choppy vesillä touring modernin Nunna käyttämällä hiljaisuus. En sanoisi mitään sinuttelevan sisaremme häpeällisestä ulkonäöstä.) Meille kerrotaan, että tämä on loppujen lopuksi 2000-luku.
mutta nyt sisko puhui opista. Hän vastusti Kristuksen sanoja: ”minkä Jumala on yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako.”Kardinaali Walter Kasperin henki oli hänen päällään. Mutta olin noille kahdelle nuorelle velkaa opillisen selkeyden oikeuden kysymyksenä-ja he olivat maksaneet rahtini. Live-ja let-Live-taktiikastani huolimatta koko kiertueen ajan jouduin puuttumaan tilanteeseen.
sanoin sisarelle, että jos kirkon avioliittoopetus tulee muuttumaan, kirkko pitäisi tarpeellisena pyytää anteeksi Henrik VIII: lta, kumota Pyhän Thomas Moren kanonisointi, nuhdella Johannes Kastajaa (”suurin naisesta syntynyt mies”?), kanonisoi Herodeksen ja Herodiaan sekä poistaa Sodoman ja Gomorran tarinan Vanhasta testamentista. Sisar vastasi heti: ”en usko oppiin, uskon rakkauteen.”(”Seiso uskontunnustuksen puolesta”, Kuuleeko kukaan?) Sitten hän käveli pois huff.
eräs nuorista sisaren lähdettyä ilmaisi ilokseni uudelleen luottamuksensa ortodoksiseen katoliseen uskoon ja ihmetteli, miksi kukaan voisi ajatella kirkon opetuksen voivan muuttua. Omalta osaltani tehtävä suoritettu. Toivottavasti maksoin matkani hienotunteisuudellani.
lennolla kotiin pohdin, kuinka synkkä se oli. Kristukselle vihkiytynyt nainen-nainen, joka sai maallikkotyöntekijöiltä elinikäisen palkan ja etuudet, perustamis-ja koulutuskustannukset-pelkistäen palveluksensa hautakirjoitukseksi, joka sopi hyvin, jos se oli surullista hautakivessä: ”En usko oppiin, uskon rakkauteen.”
kaiken pappien ja uskonnollisten hyväksi käytetyn rahan vastineeksi, onko liikaa odottaa, että hyväntekijämme saavat uskon, tosi uskon, eikä mitään muuta kuin uskon?